Referenssit: Aatoksenkatu 6, Jyväskylä

Kerrostalo Aatoksenkatu 6

Asunto-osakeyhtiö Jyväskylän Aatoksenkatu 6 hankki Pisla Paloturvan vuonna 2023. Hallituksen puheenjohtaja Raimo Peltovuori kertoo hankinnasta:

“Olin kuullut tuotteesta jo aikaisemmin, mutta TL-Maintilla olleen messutapahtuman yhteydessä tapasin yrityksen edustajat tuotetta esittelemässä. Samalla sain muutaman esitteen tuotteesta.

Vakuutuin tuotteesta ja etenkin, kun en ainakaan tiedä, että vastaavanlaista tuotetta olisi tiedossa.

Meillä oli viime keväänä yhtiökokous, jota ennen oli lehdessä ollut artikkeli tästä paloturvallisuustuotteesta. Eräs asukas kokouksessa kertoi lehtijutussa kerrotusta tuotteesta ja kertoi, ettei hän uskalla pitää sisäovea kiinni lainkaan mahdollisen tulipalon johdosta.

Minulla oli kokouksessa mukana aikaisemmin messuilta saamani esite tuotteesta ja kerroin kokousväelle tuotteen hyödyistä.

Yhtiökokouksessa yksimielisesti päätettiin hankkia kaikkiin huoneiston oviin taloyhtiön kustantamana esitteen mukaiset paloturvatuotteet. Yksimieliseen päätöksentekoon varmasti vaikutusta oli myös sillä, että taloyhtiölle on aikanaan laadittu strategia, jonka mukaan korostetussa asemassa on turvallisuuden lisääminen. Tämän paloturvallisuuslaitteen hankkiminen kaikkiin huoneiston sisäänkäynnin oviin oli hyväksytyn strategian mukainen.

Itse tuotteiden asennus sujui todella mutkattomasti ja nopeasti, vaikka taloyhtiössä on asuntoja yli 50. Yhden huoneiston oveen oli vaihdettu oviremontin yhteydessä normaalista poikkeava painike ja sen vaihto tapahtui muita vaihtoja myöhemmin.

Turvallisuuden tunne on nyt lisääntynyt ja kaikki asukkaat voivat ja myös pitävät sisäoven kiinni ja saavat sen hyödyn, mikä sisäovesta meille on. Ratkaisu lisää asukkaan turvallisuuden tunnetta, kun tietää, että ovi varmasti aukeaa mahdollisessa palotilanteessa. Toki ovet vaihtamalla ongelman voisi myös ratkaista, mutta ratkaisu olisi kustannuksiltaan huomattavasti kalliimpi.

Olen suositellut ratkaisua useaan eri kohteeseen ja tutuilleni. Tietämättömyys tuotteesta ja sen hyödyistä on isona esteenä tuotteen hankinnalle ja olen osaltani pyrkinyt lisäämään tietoisuutta.

Pointseven Oy:n ja TL-maintin kanssa yhteistyö sujui totella hyvin. Tehtiin, mitä luvattiin ja ajallaan.”


Kuvassa mies, taloyhtiö Aatoksenkatu 6 edessä

Hallituksen puheenjohtaja Raimo Peltovuori

VUODEN TALOYHTIÖTEKO 2011

Asunto-osakeyhtiö Jyväskylän Aatoksenkatu 6 kehittää asumista ja kiinteistön ylläpitoa strategisesti ympäristöministeriön piloottikohteena.

  • Taloyhtiö voitti vuoden taloyhtiöteko -palkinnon vuonna 2011. Palkinnon perusteissa mainittiin mm. toimivan strategian laatiminen taloyhtiöille ja kaikkien ottaminen mukaan päätöksentekoon.

  • Vuonna 2016 tuli lisää palkintoja, kun taloyhtiön hallitus palkittiin Suomen parhaana taloyhtiön hallituksena. Palkinnon perusteissa mainittiin mm. turvallisuus ja viihtyisyys, joihin on myös käytännössä panostettu. Lue lisää tästä.

Kuvassa on laatta seinässä, jossa lukee "AS OY Jyväskylän Aatoksenkatu 6 vuoden taloyhtiöteki 2011. Kiinteistöalan koulutuskeskus Oy, kiinteistöalan kustannus Oy, Kiinteistöliitto uusimaa.
Edellinen
Edellinen

Palosuojelurahaston innovaatiokilpailun pääpalkinto